Olen 25-vuotias eduskuntavaaliehdokas Siilinjärveltä, Pohjois-Savosta.
Olen nyt mukana eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa, mutta kokemusta on kertynyt jo kaksista kunnallisvaaleista. Vuonna 2004, 19-vuotiaana, minut valittiin Siilinjärven valtuustoon nuorimpana pohjoissavolaisena valtuutettuna. Neljä vuotta myöhemmin uusin paikkani Siilinjärven valtuustossa, ja vuoden 2009 alusta olen istunut Vihreiden ryhmässä myös Pohjois-Savon maakuntavaltuustossa.
Olen ollut Siilinjärvellä Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana vuodet 2005-2006 ja uudelleen vuoden 2009 alusta. Välissä johdin pari vuotta myös Siilinjärven Vihreiden paikallisyhdistystä. Vuodet 2009-2010 olin myös kunnanhallituksen varajäsen.
Vaikka poliittista kokemusta on kertynyt jonkin verran, en kuitenkaan koe olevani poliittinen broileri. Taustalla on ennen kaikkea vahva kiinnostus yhteiskuntaan, halu vaikuttaa, yrittää parantaa maailmaa edes pieneltä osin ja ymmärtää erilaisissa tilanteissa olevia ihmisiä.
Vihreät ovat olleet tähän puolueista luontevin kanava, koska meillä ei ole käytössä kädet sitovaa ryhmäkuria. Tämän vuoksi jokaiseen päätökseen on saanut - ja pitänyt - ottaa itse kantaa ja miettiä perusteluja eri kanteilta. Se on kasvattanut.
Ammatiltani olen opiskelija tai toimittaja, miten vain sen haluaa määritellä: opiskelen Jyväskylän yliopistossa pääaineenani journalistiikka, mutta pääsääntöinen tulonlähde on jo useamman vuoden ollut toimittajan työ eri medioissa ja freelancerina.
Ehdokastiedot
Iiro-Pekka Airola
Vihreä liitto (VIHR)
Vaalipiiri: Pohjois-Savon vaalipiiri
Ehdokasnumero:
Sukupuoli: mies
Ikä: 25
Ehdokkaan terveiset sairaanhoitajille
"Teette tärkeää työtä, jonka arvostus näkyi onneksi muutama vuosi sitten myös palkankorotuksina. Silti palkkanne on edelleen liian alhainen."