Krista Mikkonen (VIHR)

Huolehdi terveydestäsi ja osallistu käyttäjäkyselyyn! Vastanneiden kesken arvotaan helppo ja vaivaton Suunto M1 Black –sykemittari.

Tutustu ehdokkaaseen monipuolisesti alla olevilla välilehdillä.

Ehdokkaan esittely
Olen Joensuun kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu kolmatta kautta. Koulutukseltani olen biologi, joskin työskentelen Pohjois-Karjalan Liikunta ry:ssä seurakehittäjänä.

Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kolme poikaa, joista kaksi on alakoulussa ja yksi esikoulussa. Politiikan lisäksi harrastan lukemista, leipomista ja kulttuurin kuluttamista.

Päätöksenteossa on oltava mukana kaikenikäisiä, myös pienten lasten vanhempia. Siksi uhmaan ruuhkavuosia ja olen mukana vaikuttamassa siihen, millaista elämä ja arki on kotikaupungissani Joensuussa sekä Pohjois-Karjalassa.

Haluan elää Suomessa, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään koulutukseen, huolenpitoon ja perusturvaan. Turvallinen arki syntyy, kun kaikista pidetään huolta.

Meillä on vastuu luonnosta, ympäristöstä ja tulevista sukupolvista. Tuhlauskulttuurista on siirryttävä kohtuullisuuteen: enemmän aikaa, vähemmän roinaa.

Kaikilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja lähiympäristöönsä. Siksi kansalaistoimintaa tulee tukea ja vahvistaa.

Pohjois-Karjalan tulee uskoa omiin vahvuuksiinsa: uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön ja siihen liittyvään osaamiseen, puhtaaseen luontoon ja vahvaan kulttuuriin.

Tulevissa vaaleissa valitaan Suomen suunta. Minun Suomeni on avoin, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen sekä kantaa vastuunsa ympäristöstä.

On uuden Suomen aika.
Ehdokastiedot
Krista Mikkonen
Krista Mikkonen
Vihreä liitto (VIHR)
Vaalipiiri: Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Ehdokasnumero:
Sukupuoli: nainen
Ikä: 38
Ehdokkaan terveiset sairaanhoitajille
"Kiitos hyvästä vaalikoneesta, jossa paneuduttiin oleellisiin terveydenhoidon kysymyksiin!"
Tykkää (0)