Asiantuntija-artikkeli

Merja Merasto, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja
Merja Merasto, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja

Terveyden edistäminen terveyspolitiikan ytimeksi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen pitää nostaa kunnissa yhdeksi toiminnan painopistealueeksi ja voimavaroja kohdentaa tietoisesti väestön terveyttä edistävään työhön. Perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon ja kunnan muiden hallinnonalojen sekä erikoissairaanhoidon tehtävät sisältävät terveyteen vaikuttavia ratkaisuja.

Terveyden edistäminen ei välttämättä edellytä uusien toimintojen käynnistämistä tai uusien organisaatioiden luomista olemassa olevien rinnalle, vaan terveysnäkökohtien huomioon ottamista eri hallinnonalojen toiminnassa, yhteisten tavoitteiden asettamista ja systemaattista tavoitteiden toteuttamista, toteutumisen seurantaa ja arviointia sekä johtopäätösten tekemistä arvioinnin perusteella.

Terveyden edistäminen on ensisijaisesti julkisen vallan eli kuntien ja valtion tehtävä, mutta myös järjestöillä ja yksityisten palvelujen tuottajilla on tässä työssä tärkeä rooli. Tärkeä terveyden edistämiseen vaikuttava taho on myös media.

Hoitotyön henkilöstö muodostaa kunnallisen perusterveydenhuollon henkilöstöstä 60 % ja erikoissairaanhoidon henkilöstöstä 55 %. Heitä työskentelee suuri joukko myös sosiaalihuollossa ja yksityisellä sektorilla. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuloksellisuuden kannalta onkin tärkeää, miten tätä suurta voimavaraa käytetään ja kehitetään.

Toimintaympäristön muutokset ja uudet palvelukonseptit muuttavat hoitotyötä vaativammaksi ja itsenäisemmäksi. Työ edellyttää vahvaa tiimityötä ja hoitotyön integroimista moninaisiin verkostoihin. Hoitotyön konkreettinen muutos näkyy laajenevina tehtäväkuvina.

Sairaanhoitajat mittaavat eduskuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä Terveydenhuollon vaalikoneella.

© Terveydenhuollon vaalikone 2011